Arkku koostuu kansiosasta ja varsinaisesta "arkusta", jonka valmistamme viimeisenä. Kansi tehdään puuviiluista, joiden avulla saamme kaarevuutta ulkomuotoon. Pohja tehdään vanerista ja tottakai lopuksi kiinnitämme saranat. Oppilaat saavat halutessaan hankkia arkkuun ylimääräisiä messinkiheloja, nostimia ja koristeosia. Näistä hankinnoista tulee lisätietoja kerholaisille erikseen. Pintakäsittely tehdään valkoisella maalilla (vaniljan valkoinen), vaihtoehtoisesti käytämme antiikkista puuvahaa - sävyltään tumman rusehtava (tammi - saksanpähkinä).
| 1. Homma lähtee liikkeelle kannen päätypuiden höyläämisellä. Reunat höylätään samaan linjaan. Rimat joko "upotetaan" kanteen kiinni tai rimojen reunat viilataan, hiotaan ja "häivytetään" reunoihin niin, että päädyistä tulee siistin näköiset. Rimojen kantit käsitellään niin, että ne asettuvat lomittain - siten kanteen ei jää rakoja. |
 |
| 2. Tässä näkyvät arkun kaikki puuosat. |
 |
| 3. Kuvassa oikealla arkun puukappaleet ja vasemmalla kansi + puurimat. |
 |
| Kansi ylhäältä katsottuna. |